Hyvinvointialueella tehdään aktiivisesti työtä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja nuorisorikollisuuden ehkäisemiseksi – aluevaltuustopuheeni 4.3.

Kiitos puheenjohtaja,


KD:n aluevaltuustoryhmä haluaa kiittää valmistelevaa tahoa kattavasta vastauksesta aloitteeseen, jota
valtuutettumme Tiina Tuomela on ollut valmistelemassa yhdessä muiden kanssa. Haluamme kiittää myös kaikkia aloitteen allekirjoittaneita.


Nuoret ovat yhteinen tulevaisuutemme ja he tarvitsevat toivon näköalaa, jota ennaltaehkäisevä työ
ja aloitteen vastauksessa mainitut toimenpiteet tuovat.


Vastauksessa oli ansiokkaasti avattu keskeisiä nuorisorikollisuuteen johtavia riskitekijöitä, joita
ovat mm. ylisukupolvinen huono- osaisuus, matala koulutustaso, heikot kognitiiviset kyvyt, lapsuudenaikaiset käytöshäiriöt sekä erilaiset psykososiaaliset ongelmat, nuorten mielenterveysongelmien kasvu, koronan aiheuttama lapsiperheiden tilanteiden vaikeutuminen
ja mahdollinen muutos alaikäisten asenteissa väkivaltarikoksia kohtaan.


Vastauksessa oli myös ansiokkaasti avattu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella käynnissä olevista
useista eri toimenpiteistä nuorison väkivallan ja jengiytymisen ehkäisemiseksi sekä nuorten rikoskierteen pysäyttämiseksi, joita tehdään yhteistyössä Vantaan ja Keravan kaupunkien, poliisin sekä järjestöjen kanssa.


Oli ilo huomata, että tällä hetkellä olemassa olevat yhteistyöverkostot ja –rakenteet arvioidaan tarkoituksenmukaisiksi
ja riittäviksi.


Tätä tarkoituksenmukaisuutta ja riittävyyttä tulee seurata aktiivisesti, jotta työ tuo vaikuttavuutta
nuorten elämään.


Pidämme oleellisena, että rikoksilla oireilevien nuorten tilannetta ja toimenpiteiden riittävyyttä
seurataan ja arvioidaan jatkuvasti, ja uusia toimenpiteitä sekä yhteistyöverkostoja kehitetään tarvittaessa. Toivomme,
että nuorison väkivallan ja jengiytymisen ehkäisemistä tekevien eri
toimijoiden riittävään ja oikea-aikaiseen tiedonsaantiin kiinnitetään erityistä huomiota ja panostetaan jatkossakin vahvasti ennaltaehkäisevään työhön.


Kiitos.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close